Miksi mennä konserttiin, kun musiikkia voisi kuunnella sohvan pohjalla maaten? Kuka jaksaa lähteä ja miksi pitäisi maksaa vielä lipuista? Monestakin syystä ja syyt löytyvät aika nopeasti, kun musiikinystävä kerran innostuu lähtemään konserttiin.

Kyse on elämyksestä ja yhteisöllisyydestä, joita on mahdoton saavuttaa sohvalla maaten kuulokkeet korvilla. Vaikka musiikki tunkeutuu tajuntaan kuulokkeiden kautta ja rentouttaa jokaisen nivelen, ei se silti kokemuksena vedä vertoja elävälle musiikille.

Miksi mennä konserttiin?

Osa musiikin ystävistä käy suosikki artistin konsertissa säännöllisesti, toiset taas suosivat muutaman kerran vuodessa suuria tapahtumia. Konsertti on paljon muutakin kuin pelkkä musiikki, se tuo yleisön lähelle toisiaan kun tunnelma tiivistyy. Yhdessä innostuminen, liikuttuminen ja laulaminen ovat konsertin antia parhaimmillaan. Lavalle nousseen suosikin sanat yleisölle tuntuvat iskevän juuri sinulle, euforinen tunnelma konsertin jälkeen kestää pitkään encore-biisien jälkeenkin.

Konserttilipun maksamisella on tietysti toinenkin puoli, sillä äänestetään yhtyeen tai artistin puolesta. Sen puolesta että konsertteja järjestetään myös tulevaisuudessa, sillä pelkkä piuhaa pitkin tuleva musiikki ei saisi korvata esiintyviä artisteja. Artistit tekevät musiikkia yleisölle ja monet saavat kipinän vuorovaikutuksesta.

Ilman yleisöä ei ole musiikkia tunnelatauksella, sillä biisit ja niiden sanat on haettu juuri niistä hetkistä. Musiikintekijät kaipaavat kontaktia ja voimaa, joka kumpuaa palautteesta. Musiikin tulee liikuttaa, huudattaa ja naurattaa kuten se parhaimmillaan voi konserteissa.